Facebook pixel

Nuoret ja seksuaalineuvonta

Masennus

Nuorta voi auttaa yksikin käynti seksuaalineuvojalla

Nuori tarvitsee ammattilaisen apua, jos hänen seksuaalisuuttaan on loukattu. Myös vanhemmat tarvitsevat apua, etteivät he hädissään vaikeuta nuoren tilannetta.

 

Päivän lehti kiljuu keittiön pöydällä Oulun seksuaalirikosepäilyistä rikosnimikkeineen. Naista kauhistuttaa: hänen tyttärensäkin voisi joutua samanlaiseen tilanteeseen. Tytär, jonka hän on nähnyt keimailevan peilin edessä. Ottavan huulet mutrussa valokuvia. Kohottelevan rintojaan kuvaa varten. Naista suututtaa, sillä tytär käyttäytyy kuin olisi ryntäämässä ensimmäisen ehdottelevan pojan tai miehen matkaan. Itku nousee kurkkuun, kun nainen tajuaa, mitä tyttärestään ajattelee.

Eivätkä neuvot mene perille. Tytär vaikenee, tuijottaa halveksuen violetin otsatukkansa takaa, tai kirkuu ja haistattelee. Kyllä hän murrosiän vaikeudet muistaa, mutta ei voi ymmärtää, miten hänen hurmaavasta lapsestaan on tullut kuin riivattu. Ahdistaa niin, että sydän jättää lyöntejä väliin.

Seksuaalineuvoja Satu Perttunen muistuttaa, että vanhempien panikointi ja pelottelu eivät edistä nuoren turvallisuutta. Aikuisen pitäisi pystyä keskustelemaan nuoren kanssa asiallisesti.

 

– Kun eteen tulee vaikeita hetkiä, vanhemman kannattaisi pysähtyä miettimään, suhtautuuko hän itse   tilanteeseen liikaa tunteella. Joskus vanhemmat ylireagoivat turhaan.

 

Perttunen on työssään tavannut nuoria, jotka etsivät itseään ja tunnustelevat seksuaalisuuttaan, jotka ärsyttävät ja hakevat rajojaan, ja ovat ikäkaudelleen tyypillisesti epävarmoja ja eivät itsekään ymmärrä kehonsa ja mielensä myllerryksiä. Nuori tarvitseekin hyväksyntää ja arvostusta vanhemmiltaan, että hänen ei tarvitse hakea sitä ensimmäiseltä kiinnostuneelta vieraalta.

 

Kun eteen tulee vaikeita hetkiä, vanhemman kannattaisi pysähtyä miettimään, suhtautuuko hän itse tilanteeseen liikaa tunteella.

 

Vanhemman pitäisi kohdella nuortaan arvostavasti ja osoittaa arvostuksensa sanoina, vaikkei hyväksy mahdollista hetkittäistä huonoa käytöstä. Nuorten juttujen ja kulttuurin moittiminen ei edistä vanhempien ja lasten välejä.

 

Pelaaminen ja some kuuluvat nykyisin useimpien nuorten elämään. Somen kieltäminen ja demonisointi eivät toimi, vaan vanhempien pitäisi suhtautua someen asiallisesti ja puhua siitä asiallisesti nuoren kanssa.

 

-Jos nuori oppii pitämään omista rajoistaan kiinni jo kotona, niin hän osaa paremmin pitää niistä kiinni myös somessa, Perttunen tietää.

 

Keskusteluyhteys voi olla erittäin hankala jossain vaiheessa. Jos seksistä puhuminen ei millään luonnistu, vanhempien kannattaa hakea apua. Keskustelukumppani voi olla joku läheinen tai ammattilainen. Näin vanhempi näyttää välittävänsä ja osoittaa, että häneen voi luottaa vaikeissa tilanteissakin.

-Seksuaalisuus on kuitenkin meissä kaikissa ja se on iloinen asia!

Usein nuorelle riittää yksikin käynti seksuaalineuvojan luona. Kun vanhempi on järjestämässä nuorelle apua, se helpottaa nuoren ja vanhemman välistä yhteisymmärrystä.

 

-Seksuaalisuus on kuitenkin meissä kaikissa ja se on iloinen asia!

 

Nuorille ystäväpiiri on erittäin tärkeä; someystävätkin ovat tärkeitä. Uusiin kavereihin ja seurustelukumppaniin tutustuessa nuori harjoittele tärkeitä ihmissuhdetaitoja. Uudet ihmissuhteet merkitsevät itsenäistymistä ja oman elinpiirin suurentamista.

Vanhempien pitää antaa sopivasti tilaa kavereille, uudet tuttavuudet eivät yleensä ole uhka.

Perttunen kehottaa vanhempia sallimaan nuorilleen yksityisyyttä, mutta olemaan kiinnostuneita heidän elämästään.

Koko perhe tarvitsee apua, kun epäillään seksuaalisuutta loukkaavaa tekoa. Jos kyse on nuoren seksuaalisuutta loukkaavasta teosta tai väkivallasta, nuori tarvitsee ilman muuta apua. Mutta myös vanhemmat tarvitsevat. He saattavat tulkita asioita väärin tai olla niin hädissään, että vaikeuttavat nuoren tilannetta.

 

Vinkkejä vanhemmille:

 

  1. Luo sanallisesti hyväksyvä ilmapiiri, jolloin kasvatat luottamusta niin, että nuori tukeutuu sinuun tarvittaessa.
  2. Ole kiinnostunut nuoren asioista, mutta salli hänelle yksityisyyttä.
  3. Jos seksuaalisuudesta tai seksistä puhuminen ei luonnistu, kannusta nuorta käymään seksuaalineuvonnassa tai puhumassa ammattilaisen kanssa. Yksikin kerta voi riittää.

kuuleva psykoterapiakeskus oulu kuopio kajaani psykoterapia


 

Satu Perttunen, seksuaalineuvoja, OuluSATU PERTTUNEN

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Seksuaaliterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS)
Psykoterapiakeskus Kuuleva, Oulu

Sadun aikoja voit tiedustella myös sähköpostitse tai puhelimitse. Jos haluat etäterapiana, ilmoita siitä sähköpostissa tai puhelimella.

044 2392622
satu.perttunen@kuuleva.fi , www.kuuleva.fi


Kuulevasta saat oikeanlaista apua. Paikalle voi saapua oman elämänsä kanssa juuri sellaisena kuin sattuu sinä päivänä olemaan. Kuuleva – Aidosti kuuntelevaa psykoterapia palvelee sinua Oulussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessä sekä etänä ympäri Suomen.