Alkoholi – Aivot oppivat nopeasti, kun mielihyvää tuottava juominen toistuu päivittäin viikkojen ajan.
Kädet tärisevät niin, että kahvikupista läikkyy tumma tahra vaalealle liinalle. Nainen siirtää nopeasti kupin kauemmas itsestään, mutta kuppi keinahtaa nurin. Jokainen kahvihuoneessa vilkaisee, mutta kääntää katseensa pois.
-Hyvänen aika, miten kömpelö minä olen.
-Lomalta paluun vaivoja, kesätyttö nauraa makeasti. Nainen jähmettyy. Miten tuollainen kokematon heitukka kehtaakin! nainen ajattele pyyhkiessään pöytää.
Posket helottavat tuskaisen punaisina, kun hän kiiruhtaa kohti huonettaan. Sydän lyö kuin viimeistä päivää, kun nainen istahtaa työpöytänsä ääreen. Miksi kukaan ei puhunut mitään hänelle kahvilla? Onko hän tehnyt jotain epämääräistä?
Kun sydän jättää yhden lyönnin välistä, nainen ryntää esimiehen ovelle.
-Jotain on nyt vialla, kun sydämestä ihan ottaa. Lähden työterveyshuoltoon.
Esimies kysyy, pitäisikö soittaa ambulanssi tai edes jonkun lähteä saattamaan. Ei, ei, sillä aviomies on jo tulossa.
Kadun varressa nainen pälyilee ympärilleen. Sydänkin tuntuu enää vain pälyilevän, kun nainen pujahtaa parin kadun päässä olevaan kuppilaan. Nopeasti hän siemaisee lasillisen viiniä. Rauha laskeutuu jäseniin saakka, ja levollisena hän jatkaa matkaansa. Jää syömään aikaista lounasta ja valitsee edullisen viinin kyytipojaksi. Tämän kerran, vaikka onkin työaika. Eihän kuitenkaan mene enää tänään töihin. Seuraavaa päivää hän ei edes ajattele, työntää soimaavat ajatukset taka-alalle. Rytmihäiriöitähän tulee ja menee, nainen tirskahtaa.
Kotikadun varrella terassi on täynnä iloisia ihmisiä. Nainen istahtaa tuttuun pöytään jääkylmä juoma kädessään.
-Eikö sun lomas loppunutkaan?
-Otinpa omaa lomaa, naisen naurusta ei tule loppua. Miksi ihmeessä pitäisi istua tunkkaisessa toimistossa, kun muut nauttivat kesästä ja rentoutuvat.
Naisen aivot ovat oppineet kesälomajuomisen, sillä ne ovat saaneet niin monta toistoa terassilla istumisen, iloisen seuran, pyörryttävän kepeän humaltumisen tunteista. Ja sitä on kestänyt jo monta viikkoa.
Terassilla istuminen, iloinen seura, pyörryttävän kepeä humaltumisen tunne on toistunut koko loman ajan.
Monien mielestä alkoholipitoiset juomat kuuluvat kesään ja rentoutumiseen. Juomaa kuluu matkoilla, ruuan kanssa, saunahetkissä, kesätapahtumissa, urheilukisoissa, kotijuhlissa ja mökeillä.
Päihdeongelmaisten kanssa työskentelevät neuvovat lopettamaan alkoholin käytön hyvissä ajoin hitaasti vähentäen.
Jos alkoholia on nautittu päivittäin koko loman ajan, juomisen lopettaminen työn alkaessa ei välttämättä onnistu tuosta noin vain.
Jotkut pystyvät ja osaavat lopettaa alkoholin käytön hyvissä ajoin, vähentämällä hitaasti määriä. Jos siihen ei pysty, ensimmäisinä työpäivinä edessä ovat vieroitusoireet.
Krapulainen hikoilee, vapisee, potee vatsavaivoja ja päänsärkyä. Ärtyisyys ja alavireys vaivaavat myös monia. Jos oireina on esimerkiksi näköharhoja, alkoholiepileptisiä kouristuksia ja rytmihäiriöitä, on syytä mennä ensiapuun.
Kesälomansa kännääviä Suomessa riittää, sillä terveydenhuollon asiakkaina olevista miehistä viidennes ja naisista joka kymmenes on alkoholin ongelmakäyttäjä. Heille on tarjolla myös apua mm. terveyskeskuksissa, A-klinikoilla ja yksityisellä puolella. Kun vain löytyisi rohkeutta hakea sitä.
Tuntuuko, että alkoholia kuluu kohtuullisesti vai ehkä liikaa? Vastaamalla AUDIT-testin kysymyksiin saa monipuolisen kuvan juomiseen mahdollisesti liittyvistä riskeistä ja haitoista. Klikkaa testiin tästä.
Kuuleva – Aidosti kuuntelevaa psykoterapia palvelee sinua Oulussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Joensuussa ja Jyväskylässä.
Kuulevasta saat oikeanlaista apua. Terapia muokataan asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Paikalle voi saapua oman elämänsä kanssa juuri sellaisena kuin sattuu sinä päivänä olemaan.