Facebook pixel

Seksuaalineuvonta

Mänty maisema

Seksuaalineuvojan vastaanotolla toistuu Onko ok? -kysymys

 

Seksuaalineuvontaa tarvitsevat nuoret ja vanhat, sillä seksuaalisuus on elinikäinen ominaisuus ja kehitysprosessi.
Yleensä pari käyntiä riittää avaamaan solmuja.

 

Onko ok? -kysymys on hyvin tuttu seksuaalineuvoja Satu Perttuselle. Varsinkin nuoret pohtivat, mikä on sallittua ja normaalia seksuaalisuudessa. Pääsääntöisesti vastaus kysymykseen onkin, että se on sallittua.

Ja sen kuuleminen sallivassa ja myönteisessä neuvontatilanteessa helpottaa suuresti epätietoista kyselijää.

”Esimerkiksi fantasioissa saa ajatella ihan mitä vaan, mutta käyttäytyminen ja toteuttaminen ovat taas ihan eri asia.”

Perttunen on huomannut, että eivät vain nuoret ole epätietoisia vaan monelle aikuisellekin on epäselvää, miten häntä saa kohdella seksuaalikysymyksissä.

 

Eivät vain nuoret ole epätietoisia vaan monelle aikuisellekin on epäselvää, miten häntä saa kohdella seksuaalikysymyksissä.

 

”Tosi paljon on epäselvyyksiä henkilökohtaisten rajojen määrittelyssä. Vaikka pitäisi olla selvää, että mihinkään ei ole pakko suostua. Seksinkin voi keskeyttää, jos ei yhtäkkiä haluakaan.”

Seksuaalineuvonta mielletään helposti vain nuorten asiaksi, mutta sitä tarvitsevat kaiken ikäiset. Avioero, leskeksi jääminen, vaihdevuodet voivat luoda tarvetta seksuaalineuvonnalle. Vammaiset ja vammautuneet, seksuaalivähemmistöt ja monikulttuuriset parit voivat myös tarvita neuvoja.

Perttunen sanoo, että vanhempia saattaa hämmentää ja pelottaa taaperoikäisen unnutus, joka on sukuelinten koskettelua. Itsensä tutkiminen on kuitenkin ihan tavallista kaiken ikäisillä lapsilla.

 

Seksuaalisuus on laaja käsite. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan seksuaalisuus on ihmisessä syntymästä kuolemaan. Se on olemista, ei tekemistä. Seksi on vain yksi osa seksuaalisuutta.
Seksuaalisuus on osa terveyttä, ja sen edistämiseen kuuluu seksuaaliterveyden huomiointi.

Perttunen kertoo, että pari käyntiä seksuaalineuvonnassa, jopa yksikin, riittää hyvin usein. Joskus taas asiakas ohjataan seksuaaliterapiaan tai psykoterapiaan.

”Nuori aikuinen voi tulla sellaisessa asiassa, joka olisi selvinnyt jo teini-iässä, jos apua olisi saatu ajoissa.”

 

Asiantuntevalla neuvonnalla ongelmia ehkäistään ja estetään niiden vaikeutuminen. Seksuaalineuvonta voi myös edistää sairauksista toipumista.

 

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen raportin (27/2011) mukaan ratkaisemattomat ja hoitamattomat seksuaaliongelmat kuormittavat toistuvina käynteinä palvelujärjestelmää. Asiantuntevalla neuvonnalla ongelmia ehkäistään ja estetään niiden vaikeutuminen. Seksuaalineuvonta voi myös edistää sairauksista toipumista.

Seksuaalineuvonnan tarve kasvaa. Esimerkiksi lähisuhdeväkivalta, seksuaalisten toimintahäiriöiden yleisyys, parisuhdeongelmat ja nuorten seksuaaliterveyden edistäminen lisäävät tarvetta seksuaalineuvontaan.

 


 

Satu Perttunen, seksuaalineuvoja, Oulu

SATU PERTTUNEN

Seksuaalineuvoja

Seksuaaliterapeutti- ja lyhytterapeuttiopiskelija

Kuuleva Oulu

 

 

 

 

Kuulevasta saat oikeanlaista apua. Paikalle voi saapua oman elämänsä kanssa juuri sellaisena kuin sattuu sinä päivänä olemaan.

 

Ota yhteyttä

Psykoterapiakeskus Kuuleva, Oulu

044 2392622

satu.perttunen(at)koulutusavain.fi

 

Mänty maisema