Facebook pixel

Sari
Pöytälaakso

Psykoterapeutti, Seinäjoki

Yksilöpsykoterapia: 95 € / 45 min

Terapeuttina olen helposti lähestyttävä ja työskentelytapani on asiakasta kuunteleva, arvostava, vuorovaikutteinen ja osallistuva. Terapia on asiakaslähtöistä, ja sovimme yhdessä tavoitteet ja toimintatavat. Uskon, että vierivä kivi ei sammaloidu ja siksi pidän mahdollisuuksien mukaan itseni ajan tasalla koulutuksilla ja seuraamalla ilmiöitä ja tapahtumia. Käytän erilaisia menetelmiä keskustelun lisäksi, esimerkiksi liittyen luovuuteen, uskomuksiin, toimintaan, altistuksiin, kehollisiin harjoitteisiin, ajattelun huomioimiseen ja tunteiden tutkimiseen. Kuljemme aikajanaa menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Tutkimme ja avaamme muun muassa yksilön omaa sekä perheestä saatuja (nykyisen ja lapsuuden) dynamiikkaa, uskomuksia ja toimintamalleja.

Voit tiedustella sähköpostilla vapaita aikoja yksittäisille itsemaksavalle käynnille tai Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Teen myös lyhyt terapioita 5-20 krt. Otan vastaan vakuutusyhtiöiden, työterveyden ym. maksavia asiakkaita.  Otan muutamia etäasiakkaita Helsingistä, joiden lähitapaamiset muutamia kertoja vuodessa Kampissa.

Suuntaus: Kognitiivinen

Työskentely kieli: suomi

Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia

Koulutus: Kognitiivinen psykoterapeutti YET, psykiatrinen sairaanhoitaja, sosionomi AMK, artesaani, NLP master, psykofyysinen psykoterapia, psykodraama, mindfulness, logoterapia, kohtaamistaideohjaaja

Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriöt, altistushoidot, kognitiivinen psykoterapia, kriisi- ja tukikeskustelut, krooninen kipu, masennus, mindfulness, NLP, pakko-oireinen häiriö, psykodraama, rentoutus, riippuvuudet, surun käsitteleminen, traumaattiset elämäntilanteet, työssäjaksaminen, työuupumus, unettomuus

040 673 0556
sari.poytalaakso@kuuleva.fi

Seuraavat vapaat ajat

Hae vapaita aikoja

Valitse hoitomuoto
ja vapaa päivä kalenterista.