Moikka!
Kiva kun löysit tänne.
Terapeuttina olen läsnä oleva ja maanläheinen. Rohkaisen tunnistamaan haitallisia ajatusmalleja ja löytämään toisenlaisia tulkintoja ja tapoja toimia. Olen taipuvainen pohtimaan syvällisesti elämän ilmiöitä, pyrkien tunnistamaan milloin on hyvä pysähtyä ja milloin aktiivisempi työote on paikallaan. Pyrin myös reflektoimaan omaa toimintaani ja olemaan rehellinen sekä itselleni että asiakkailleni. Olen asiakkaan puolella, mutta en aina samaa mieltä asioista.
Minulla on huumorintajua ja suhtaudun elämään hieman pilke silmäkulmassa, tilanteen mukaan. Minulle on tärkeää, että asiakkaan kanssa on luottamuksellinen terapiasuhde ja kanssani on turvallista jakaa kipeimpiäkin asioita. Asiakas päättää missä tahdissa terapiassa edetään ja mitä on valmis jakamaan. Keskustelun lisäksi tarkastelemme kehon reaktioita ja tuntemuksia.
Olen koulutukseltani kognitiivinen käyttäytymispsykoterapeutti, pohjakoulutukseltani sosionomi (amk). Lisäkoulutuksina mm. lyhytterapiakoulutus, LCAF Life Coach sekä mielenterveys ja päihdetyön osaamisalan koulutus. Työkokemusta minulla on eniten mielenterveys-, päihde- ja kehitysvammapalveluista sekä jonkin verran lastensuojelun puolelta.
Kiinnostuksen kohteena minulla on erityisesti ahdistuneisuuteen, masennukseen, kiintymyssuhteisiin, minäpystyvyyteen, ihmissuhteisiin, erotilanteisiin, elämän kriiseihin, traumoihin, yksinäisyyteen, pelkoihin, riippuvuuksiin ja elämänhallinnan haasteisiin liittyvät teemat.
Vapaa-ajallani perhe-elämän lisäksi syvennyn mielelläni äänikirjoihin ja vastapainona pohdiskelulle arvostan hetkiä, jolloin voi olla ns. ajattelematta mitään. Tasapainoa arkeeni tuovat liikunta, avantouinti sekä keikoilla ja festareilla käyminen.
Otan asiakkaita vastaan eri pituisille terapiajaksoille, myös lyhytaikaisille keskustelukäynneille. Minulle voi varata aikoja Kelan kuntoutuspsykoterapian tutustumiskäynneille. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden kanssa.
Vapaita aikoja voit kysellä sähköpostilla, jos sähköisessä ajanvarauksessa ei ole tarjolla vapaita aikoja.
Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva palvelumaksu.
Haluatko, että olemme yhteydessä sinuun. Täytä vain alla olevat tiedot, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä.