Etsitkö terapeuttia, jolla on laajaa osaamista neurokirjon piirteiden parissa työskentelystä?
Olen aikuisten psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti (Valvira, Kela). Psykodynaamisen psykoterapian lisäksi erikoistun etenkin neuropsykiatrisiin häiriöihin, joihin olen perehtynyt erityisesti kliinisen työni kautta. Olen valmistunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi vuonna 2025. Minulle on karttunut myös laajasti kokemusta perhetyöstä lastenpsykiatriassa sairaanhoitajana työskentelyn ajalta.
Terapeuttisessa työskentelyssä käydään läpi elämänkaaren aikana muodostuneita ihmissuhteita ja niiden merkitystä. Psykoterapian tavoitteena on itseymmärryksen syventäminen sekä tiedostavamman ja hyväksyvämmän suhtautumisen vahvistaminen itseen. Psykodynaaminen psykoterapia on yleensä pitkäkestoista ja kestää usein noin kolme vuotta. Työskentely vaatii kärsivällisyyttä, koska pysyvämmät muutokset tapahtuvat hitaasti. Psykodynaaminen terapia sopii sinulle, joka olet kiinnostunut tutkimaan sisäisiä ristiriitojasi. Pitkäkestoisen psykodynaamisen terapian ohella otan vastaan myös lyhytterapia-asiakkaita ratkaisu- ja voimavarakeskeisellä otteella.
Toivotun muutoksen aikaansaaminen voi vaatia haastavampaakin lähestymistapaa terapeutilta. Tarjoamani terapia on aktiivista ja vastavuoroista keskustelua – sopivissa kohdissa muutosprosessia haastan. Työotteeni on ystävällinen, arvostava ja aktiivinen.
Työhuoneeni on tilava, harmoninen ja turvallinen paikka, jossa voit käsitellä sinulle vaikeita tunteita.