95 e / 45 min
Myös etätapaamiset onnistuvat hyvin. Olen Valviran vahvistama ja Kelan palveluntuottajien rekisterissä oleva ratkaisukeskeinen psykoterapeutti. Pohjakoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja.
Minulla on pitkä työkokemus nuorten, aikuisten sekä ikääntyneiden ihmisten kanssa työskentelystä. Vahvinta osaamistani ovat päihde- ja toiminnalliset riippuvuudet (erityisesti rahapeli- ja seksiriippuvuus) sekä masennus-, uupumus- ja ahdistusoireet ja erilaisiin elämäntilanteisiin liittyvät kriisit.
Psykoterapeuttina minulle on tärkeää luottamuksellinen ja tasavertainen yhteistyösuhde, dialogisuus, toiveikkuus sekä aito, rauhallinen ja empaattinen kohtaaminen. Työskentelyni lähtökohtia on aktiivinen kuuntelu, tunteiden ja ajatusten tunnistaminen ja tutkiminen, uusien näkökulmien etsiminen, voimavarojen vahvistaminen ja asiakkaan tavoitteita kohti kulkeminen pienin askelin. Ratkaisukeskeisten menetelmien lisäksi käytän työskentelyssäni työurani aikana tutuksi tulleita ja hyödylliseksi havaittuja lähestymistapoja. Keskustelun tukena voin käyttää myös fläppityöskentelyä, tehtäviä, hengitys-, rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia sekä kortteja ja valokuvia.
Vastaanotolleni voit hakeutua Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan tai itsemaksavana asiakkaana. Vapaita aikoja voit tiedustella sähköpostilla, jos sähköisessä ajanvarauksessa ei ole vapaita aikoja tarjolla.
Kaikkiin käynteihin lisätään toimistomaksu. Laskulla toimistomaksu ja kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Kaikkiin käynteihin lisätään Kanta-maksu. Laskulla toimistomaksu ja Kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Laskut saa halutessaan sähköpostilla, jolloin laskun lähettämisestä ei peritä maksua