Yksilöterapia 95 €/45 min tai 115 €/60 min. Pariterapia 140€/60 min tai 175 €/90 min. Perheterapia 185 €/ 90 min. Terapia ja työnohjaus onnistuu tarvittaessa myös etänä. Terapia ja työnohjaus kanssani on asiakaslähtöistä yhteistyötä.
Voimavarakeskeisenä työnohjaajana haluan edistää ihmisten ja työyhteisöjen hyvinvointia, vahvistaa dialogisuutta ja selvitellä erilaisia häiriötiloja sekä sovitella konflikteja. Lisätietoja työnohjauksesta, ks. www.suomentyönohjaajat.fi
Terapeuttina omin tapani työskennellä on lyhytpsykoterapeuttinen, jossa ensimmäisellä käynnillä kartoitetaan tilanne ja asetetaan työskentelylle tavoite. Viidennellä käynnillä tehdään väliarviointi ja sovitaan mahdollisesta seuraavasta viidestä käynnistä. Viimeisen kerran jälkeen sovimme seurantakäynnin 3-6 kuukauden päähän. Usein terapia-asiakkailleni 10 kerran käyntimäärä on ollut riittävä ja oikea-aikaisuuden vuoksi hyvin merkittävä. Asiakas on saanut avun juuri silloin, kun tarve on ollut suurimmillaan. Joidenkin kohdalla asiakaslähtöisyys tarkoittaa pitkäkestoisempaa hoitojaksoa tai -jaksoja.
Olen toiminut terapeuttina vuodesta 2006 alkaen. Vuosi vuodelta olen innostunut aina vain enemmän elämän dialogisesta luonteesta ja olen kiitollinen siitä, että saan työkseni käydä merkityksellisiä keskusteluja ihmisten kanssa, jotka haluavat kohdata oman elämänsä kipupisteitä kanssani. Asioiden kohtaaminen lämmöllä ja suoruudella energisoi niin työntekijän kuin asiakkaankin.
”Ei ole niin, että emme uskalla koska asiat ovat vaikeita. Asiat ovat vaikeita, koska emme uskalla.” – Seneca
***
Otteita asiakaspalautteesta:
“Pääsimme aloittamaan terapian jo saman päivän aikana puhelustani, etenimme kymmenisen kertaa melko tiiviissä tahdissa – meille se oli pelastus. Pääsimme dialogiin vaikeista asioista, kipeistä asioista. Opimme itsestämme ja toisistamme valtavasti tuossa lyhyessä ajassa. Vaikka painopiste oli meillä parisuhteessa, olivat suurimmat oivallukseni hyvin henkilökohtaisia – sain eväitä reissureppuuni loppuelämäkseni. Koko prosessin ajan Timo oli läsnä turvallisena, rauhallisena, rehellisenä ja huumorintajuisena ammattilaisena. Arvostan erityisesti sitä turvaa ja tekemisen meininkiä, jota saimme kokea koko prosessin. Kiitos Timo!”
”Terapeuttimme Timo on ollut äärimmäisen ammattimainen, havainnut oivaltavasti meidän tilanteen nyanssit sekä tärkeimmät asiat. Hänen kykynsä konkretisoida uusia toimintamalleja ja tuoda uusia näkemyksiä on ollut todella merkittävää meille. Hänen apunsa on ollut perheellemme äärimmäisen tärkeää. Tuntuu hieman pelottavalta ajatella, että mitä olisi käynyt jos emme olisi saanut näin merkittävää tukea. Kiitos!”
”Kiitos Timolle tästä prosessista. Jokaiselta kerralta olemme saaneet ajateltavaa, uusia ideoita ja ymmärrystä itseemme ja toisiimme. Vaikka asiat ovat olleet vaikeita, on jokainen käynti kuitenkin ollut hyvä kokemus. Yhdessä tätä on tehty ja yhdessä tehdään. Timo on ollut juuri sopivan osallistuva ja aktiivinen, antaen kuitenkin tilaa omille fiiliksille ja ajatuksille. Kiitos, kiitos ja kiitos.”
”Tuhannet kiitokset Timolle. Sinulla on loistava ote ja saat helposti kiinni käsitellyistä aiheista. Annat erinomaisia käytännön vinkkejä. Vastaanotollasi on saanut itkeä ja nauraa. Sinulla on taito käsitellä vaikeitakin asioita. Huumorintajusi on huikea. KIITOS!”
”Kiitos ajatusten selkiyttämisestä ja antoisista keskustelun avauksista. Olet todella pätevä ja omaat inhimillisen ja lämpimän otteen työssä.”
***
Nettiajanvarauksessa ei ole kaikki vapaat ajat, siksi kannattaa kysellä aikoja myös soittamalla tai mieluiten sähköpostitse. Ota rohkeasti yhteyttä.
Kaikkiin käynteihin lisätään toimistomaksu. Laskulla toimistomaksu ja kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Kaikkiin käynteihin lisätään Kanta-maksu. Laskulla toimistomaksu ja Kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Laskut saa halutessaan sähköpostilla, jolloin laskun lähettämisestä ei peritä maksua