95 € / 45 min
Minulla on vapaana pääasiassa aamu/päiväaikoja.
Olen ratkaisu-ja voimavarakeskeinen psykoterapeutti. Pohjakoulutukseltani olen sosiaalipsykologi ja neuropsykiatrinen valmentaja. Minulle ovat erityisesti tuttuja ahdistus-ja masennushäiriöihin, sosiaalisten tilanteiden pelkoihin, työuupumukseen, työttömyyteen ja toiminnanohjaukseen liittyvät haasteet.
Terapeuttina olen epämuodollinen ja innostava. Käytän arkista kieltä, huumorintajuiseksikin minua on väitetty. Käyn myös mielelläni elämänfilosofisia keskusteluja asiakkaiden kanssa. En suorita mitään tiettyä terapiakaavaa vaan etenen asiakkaan toiveiden mukaisesti ja toivon että terapiasta ei muodostu asiakkaalle suoritusta. Mielestäni terapiassa on kyse yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on rakentaa hyvää, asiakkaankokoista ja näköistä elämää. Uuden näkökulman löytäminen haastavaan elämäntilanteeseen sekä unohtuneiden taitojen ja voimavarojen esille saaminen ovat ratkaisukeskeisen terapian keskeisiä elementtejä.
Teen mielelläni myös lyhytterapiaa tai yksittäisiä tapaamisia tarpeen mukaan. Uskon, että merkittäviä oivalluksia ja ratkaisuja voi löytyä jo muutaman käynnin aikana. Terapian voi tarvittaessa toteuttaa osittain etänä.
Ole yhteydessä.
Kaikkiin käynteihin lisätään toimistomaksu. Laskulla toimistomaksu ja kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Kaikkiin käynteihin lisätään Kanta-maksu. Laskulla toimistomaksu ja Kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Laskut saa halutessaan sähköpostilla, jolloin laskun lähettämisestä ei peritä maksua