Olen psykoterapeutti, musiikkiterapeutti, työnohjaaja (Story ry), sertifikaattia vaille valmis tunnekeskeinen pariterapeutti sekä erityisopettaja. Minulla on pitkä työkokemus aikuis- ja nuorisopsykiatrian osastotyöstä sekä terapiatyöstä yksityisyrittäjänä. Olen työskennellyt myös erityisopettajana.
Kuntoutuspsykoterapia Kela-sopimus: nuoret aikuiset 16–25 v ja vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat. Teen kuntoutuspsykoterapioiden lisäksi paritapaamisia, lyhyitä konsultaatio- ja kriisikeskusteluja esim. ruuhkavuodet, miehen elämä, ikääntyvät vanhemmat, stressi sekä vanhemmuuden tukea ja näkökulmaa koulunkäynnin erityiskysymyksiin.
Yhteisissä keskusteluissa pyritään löytämään uusia näkökulmia, oppimaan uusia taitoja, vahvistamaan voimavaroja ja keinoja kohdata elämän haasteita. Työotteeni on eri viitekehyksiä integroiva, pääosin ratkaisu- ja voimavarakeskeinen. Terapeuttina vahvuuksiani ovat monipuolinen työkokemus, luovuus ja rohkeus kohdata vaikeitakin asioita. Työskentelyni fokuksessa on tämänhetkinen elämän tilanne, jota tutkitaan keskustelun, tunnekokemusten ja luovien harjoitteiden avulla. Tavoitteena on myönteisempi suhtautuminen itseen, oireiden lievittyminen, hallinnan tunteen vahvistuminen ja itsensä näköinen hyvä elämä.
Koulutus
Psykoterapeutti (Valvira 1997), musiikkiterapeutti, työnohjaaja (Story ry), tunnekeskeisen pariterapian peruskurssi ja syventävä koulutus, mielisairaanhoitaja 1984 ja erityisopettaja FM 2011.
Yhteystiedot (myös etävastaanotto)
Yksilöpsykoterapia: 100 € / 45 min
Kaikkiin käynteihin lisätään toimistomaksu. Laskulla toimistomaksu ja kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Kaikkiin käynteihin lisätään Kanta-maksu. Laskulla toimistomaksu ja Kanta-maksu näkyvät yhdessä palvelumaksuna.
Laskut saa halutessaan sähköpostilla, jolloin laskun lähettämisestä ei peritä maksua