Facebook pixel

Saara
Hovi-Viemerö

Psykoterapeutti, Turku

Yksilöpsykoterapia 100 € / 45 min. Myös etätapaamiset onnistuvat hyvin.

Olen kognitiivinen psykoterapeutti, Valviran hyväksymä ja Kelan palveluntuottaja. Minulla on pitkä kokemus mielenterveystyöstä, terapeuttisesta työskentelystä ja erilaisten psyykkisten oireiden hoidosta. Tavallisempia oireita ovat erilaiset ahdistuneisuus- ja masennusoireet, työuupumus, elämäntilannekriisit sekä esim. päihderiippuvuutta sairastavan läheisenä eläminen. Olen pohjakoulutukseltani sairaanhoitaja.

Psykoterapeuttina olen kuunteleva ja aktiivinen keskustelija. Terapeuttina työskentelyssä minulle on tärkeää arvostava ja hyväksyvä kohtaaminen asiakkaan kanssa. Suhtaudun elämään ja sen mukanaan tuomiin hankaluuksiin toiveikkaasti. Vaikka elämän asettamat haasteet ja vaikeudet tuntuvat usein ylitsepääsemättömiltä, uskon, että löydämme yhdessä ratkaisuja, joiden avulla voi selviytyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Käytän työssäni monipuolisesti kaikkea oppimaani, erityisesti skeematerapian ja hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä.

Työskentelyäni ohjaa periaate: haluan tukea asiakastani elämään mielekästä ja omannäköistä elämää. Olen saanut asiakkailtani palautetta siitä, että olen myötätuntoinen ja positiivinen sekä minulle on helppo puhua asiasta kuin asiasta. Uskon myös, että sopiva määrä huumoria, sopivassa tilanteessa, auttaa usein ylittämään hankalalta tuntuvia esteitä elämässä.

Onpa kiva päästä aloittamaan Turun Kuulevassa,

Terveisin Hovi-Viemerön Saara

saara.hovi-viemero@kuuleva.fi

Seuraavat vapaat ajat

Hae vapaita aikoja

Valitse hoitomuoto
ja vapaa päivä kalenterista.