Facebook pixel

Risto Siivola

Olen psykologi ja työnohjaaja (2-vuotinen koulutus). Lisäkoulutusta minulla on mm. neuropsykologiasta (2v), ja psykologisista tutkimusmenetelmistä. Käytän työssäni ratkaisu- ja voimavarakeskeistä otetta.

Työkokemusta minulla on yli 20 vuoden ajalta mm. ammatinvalinnanohjauksesta, kuntoutustutkimuksesta ja aikuis- ja nuorisopsykiatriasta. Nykyisessä päätehtävässäni keskityn psykiatriseen työkyvyn arviointiin ja diagnostiikkaan.

Pidän vastaanottoa Kuulevassa iltaisin ja tarvittaessa lauantaisin. Voit varata ajan keskustelukäynneille, jos sinulla on mielessäsi jokin mieltä vaivaava tilanne tai ongelma. Yhdessä voimme etsiä piilossa olevia voimavaroja, joiden avulla pääset eteenpäin. Joskus voi riittää yksikin käyntikerta, jolloin voimme varata pitemmän keskusteluajan.

Annan myös työnohjausta esim. psykologeille ja muille eri alojen ammattilaisille.

Psykologiset tutkimukset, jotka liittyvät esim. työ- ja opiskelukyvyn arviointiin, kuuluvat myös tarjoamiini palveluihin.

Keskustelu- ja ohjauskäynnit (60 min.) 85 euroa, yhden kerran keskustelukäynnit (90 min.) 110 euroa, yksilötyönohjaus (60 min.) 90 euroa ja psykologiset tutkimukset (haastattelu, testaus, palaute) 110 euroa/h.

Riston aikoja voit varata puhelimitse tai sähköpostitse.

Kuuleva blogit 044 975 2622
Kuuleva blogit siivolaristo@gmail.com

Seuraavat vapaat ajat

Hae vapaita aikoja

Valitse hoitomuoto
ja vapaa päivä kalenterista.