95 € / 45 min yksilöterapia, 190 € / 90 min perhe- ja pariterapia
Yksilöt, parit ja perheet tervetuloa voimavarakeskeiseen psykoterapiaan. Olen koulutukseltani erityistason psykoterapeutti (kela- oikeus perheterapiaan). Useiden lisäkoulutusten pohjalta yhdistelen eri psykoterapia- menetelmiä tilanteen mukaan.
Ensimmäiseltä koulutukseltani olen terveydenhoitaja (YAMK) ja olin pitkään äitiys- ja lastenneuvolassa töissä. Lisäksi olen toiminut psykoterapeuttina usean vuoden ajan yksityisellä sektorilla. Tällä hetkellä olen opiskelijana Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiaali- ja terveystieteiden tutkimuksen ja johtamisen maisteriohjelmassa ja opintoni ovat ihan loppusuoralla. Maisterityön aihe on työpaikkakiusaamisen vaikutuksesta uniongelmien esiintymiseen.
Olen helposti lähestyttävä, empaattinen ja paneudun jokaisen asiakkaani asioihin yksilöllisesti. Pidän tärkeänä, että voit kokea tulleesi kuulluksi. Olen hyvin kiinnostunut kuulemaan tilanteestasi ja muutostoiveistasi. Yhdessä voimme laatia sinulle sopivat tavoitteet.
Pareille ja perheille suosittelen 90 min ajan varaamista. Sähköpostitse voit kysellä, jos netistä ei löydy sopivaa aikaa. Vastaanottokäynnit toteutuvat tilanteen ja toiveiden mukaan joko lähivastaanottona tai sitten etänä. Ota rohkeasti yhteyttä!